Tuli käytyä Helsingissä. Ihan noin vaan, hetken mielijohteesta ystäviä tapaamassa. Viime kerrasta onkin ju runsaat 20 vuotta. Mikä erö matkustamisessa! Ei se ollut yhtä kummempaa, kuin matkustaminen bussilla Pärnuun. Lippu vain kassalta ja laivaan. Ei viisumia, ei tullitarkastuksia, ei lomakkeiden täyttämistä. Eikä kutsua ja jonottamista konsulaatissa ja pankissa vaihtorahoja kerjäämässä. Puolet jännityksestä oli poissa :(

Tallinnan näkymät jäivät taakse ja edessä odotti Helsinki.

Sää suosi. Tai ainakin melkein. Olisi saanut olla hieman lämpimämpää. Mutta kun ei ollut. Laivamatka sujui hyvin, tuulta ei juuri ollut. Helsinki tervehtii, kuten aina kauniilla näkymällä saariensa ja muutamien purjeveneiden kanssa. Jos jostakin oli moittimista, niin laivan ikkunat olisivat saaneet olla puhtaampia, jotta kuvista olisi tulleet kirkaampia.

Helsinki näytti tutulta ja silti tuntemattomalta. Vaikka olimme trampannut "tämän kylän reittiä" monen monta kerta parikymmentä vuotta sitten, tuntui joskus, aivan kuin olisimme olleet jossakin vieraassa kaupungissa. Oli tuttuja paikkoja ...

... ja paikkoja, joissa emme olleet mielestämme koskaan viipyneet.

Kauppahalli näytti tutulta, mutta sisältäpäin se oli muuttunut.

Tuli käytyä joissakin kaupoissakin, mutta tällä kerta emme kiinnittäneet lainkaan huomiota tavaroihin, vaan katselimme sisätiloja.

Koskaan ei tule nälkää, kun välillä vähän syö!

Rymy-Eetu yllätti. Kun silmät olivat tottuneet sisällä vallitsevaan hämäryyteen, ympärillämme olikin mitä kodikkain paikka Taustalla soiva musiikki olisi ehkä saanut olla hieman hiljaisempi. Tiskiltä salaattia ja muuta herkkua lautasella kasatessa olisi pitänyt olla varovaisempi. Seuraavaksi tarjottu lämmin ruoka, eli siis wieninleike aiheutti syvän huokauksen: voiko tämä olla totta! Neliskulmaisella lautasella oli lähes neliömetrin kokoinen lihapala, jonka alle oli piiloitettu perunamuusia, oiketa "mamman muusia" ja vieressä vielä sillinpalanen herneiden kera.

Syömisesta tuli oikea urakka. Minä ahmattina oli ainoa, joka pärjäsi, muut jättivät kuka pienemmän, kuka isomman osan lihasta lautaselle. Valtavan aterian tuloksena nautin seuraavan aterian vasta seuraavana aamuna.

Seurasaari tervehti meitä kylmällä viimalla.

Koska naisväki oli pukeutunut liian kevyeesti, luovuimme siitä vierailusta. Ehkä ensi kerralla on parempi onni. Seuraavaksi kävimme ihanassa paikassa.

Liekö syynä ollut työpäivä, vaiko viileä sää, mutta ulkona ei ollut yhtäkään vierailijaa.

Pieni kukkapenkki talon edessä oli täynnä kevätkukkia.

Takaisin liikentemeluun. Helsingissä on paljon pronssiveistoksia ...

... joita katsellessa kiitin Luojaa siitä, etten ole kuuluisa. Muuten kyyhkyset olisivat kenties "koristaneet" tulevaisuudessa minunkin laakereilla seppelöidyn pääni. Ainoa, jonka siisteydestä on huolehdittu, on hieman hävelias Amanda.

Kuusi tuntia ei ole pitkä aika. Varsinkin, kun tutustumiskohteena on Helsingin kaltainen iso kaupunki. Oli palattavaa satamaan.

Matkan rasitus tuntui jaloissa, mutta mieliala oli mahtava. Edessä odotti puolitoista tuntia meritietä ja "oma koti, kullan kallis". Näkemiin, ystävämme, näkemiin Helsinki. Palataan varmasti!