On miltei mahdotonta sanoa, milloin aloin muistaa jotain jouluista ja joulujen vietosta. Voiko kolmivuotinen lapsi muistaa jotain? Tai neljävuotinen? Sen sijaan muistan hyvin, kuinka äiti, jolla olivat erittäin taitavat kädet, valmisti pahvista kuusen koristeita. Osa niistä on vieläkin tallella.

 

 

Koska koristeita varten tarvitaan myös kuusi, niin ilmeisesti se meillä myös oli. Rakveressa tilanne oli ehkä helpompaa, kuin Tallinnassa. Isä tunsi virkansa puolesta maalaisia ja todennäköisesti he toimittavat meille kuusenkin. Joulupöytä oli katettu tavallista runsaammin, vaikka ruoka oli kaupoissa hyvin niukalti. Näinollen ei voi puhua mitään perinteisistä jouluruuista. Oli tyytyminen siihen, mitä kaupoista löytyi. Äiti ja isoäiti olivat erinomaisia kokkeja ja pystyivät loihtimaan vähäisestäkin maistuvan ruuan.

Kuusen hankkiminen ei ehkä ollutkaan monimutkaista, mutta joulukortteja eikä kuusenkoristeita ollut myynnissä. Viisaammat olivat ostaneet niitä jo edellisenä vuonna varastoon, kuten kynttilöitäkin. Oikeista joulukorteista ei siihen aikaan voitukaan puhua. Kaupoissa oli vain venäläisiä uudenvuodenkortteja, mauttomia, mitäänsanomattomia. Vaihtoehtoja oli vähän, joten samanlaiset jouduttiin lähettämään kaikille tutuille ja saamaan puolestaan samanlaiset heiltäkin. Ihmiset, jotka valmistivat kortteja käsityönä, olivat arvossa. Yksinkertaisempana vaihtoehtona oli tasavallan aikaisten joulukorttien kopiointi, tietenkin musta-valkoisina. Niitä myytiin puoliksi salakuljetustavarana. Laadun puutteellisuudesta huolimatta ne olivat silti parempia, kuin kaikenlaisia raketteja, lentokoneita ja pakkasukkoja esittävät venäläiset uudenvuodenkortit. Silloiset kynttilät savusivat kamalasti ja niiden sydäntä täytyi aina leikata.

Kirkossakäymiseen liittyi riski. Viron kansa suhtautuu varsin laimeasti uskontoon, mutta joulun aikaan ihmisillä ilmeni tietty protestihenki, joka pakotti heitä vierailemaan vaaran uhallakin kirkoissa. Siellä kuultu joulusanoma oli ikäänkuin vastapainoksi jokapäiväiselle hölynpölylle, jota joutui kuuntelemaan radiosta ja lukemaan sanomalehdistä. Tavalliselle kansalaiselle siitä ei koitunut erityistä vaaraa, mutta ammatilta tärkeämmän henkilön kannalta tämä saattoi muodostua kohtalokkaaksi. Pelkkä nimetön ilmianto saattoi siirtää varomattomaan kansalaisen mustalle listalle. Koululaisten osalta  tapaus oli vakavampi. Kirkot olivat jouluna opettajien ja ahkerien kommunististen nuorten saartamina. Kirkkoon pääsemiseen tuli usein pukeutua aikuisten tavoin ja toivoa, ettei kyseisen koulun partio satu tunnistamaan. Jotkut tytöt käyttivät äitinsä suurta huivia, joka peitti tehokkaasti kasvot ja isommat pojat jopa isän takkia ja huopahattua. Kiinnijäämisestä rangaistettiin. Kaikki riippui tietenkin opettajista. Suurin osa heistä oli saanut kasvatuksensa tasavallan aikana, eivätkä he olleet kovin innokkaita ilmiantamaan. Toisin oli kommunististen nuorten kanssa, jotka ilomielin kantelivat luokkatovereistaan, jotka aikaisemmin olivat tehneet pilkkaa heidän kommunistisen asenteensa kustannuksella. Hautausmaalla olemista, sekä kynttilöiden sytyttämistä omaistensa haudoilla ei pidetty todennäköisesti syntinä. Kotona jouluiltana istuttiin tiiviisti suljettujen verhojen takana ja kuunneltiin joululauluja Suomesta. Monessa asunnossa olivat vielä säilyneet sodanaikaiset pimennysverhot, jotka täyttivät nyt toisenlaista tehtävää.

Eräs hautausmaa, jossa hyvin yleisesti vierailtiin, oli Raadin hautausmaa Tartossa, jossa oli säilynyt Viron Vapausodan sankarin Julius Kuperjanovin hautamuistomerkki, jota jostakin syystä ei oltu räjäytetty, kuten kävi kaikille muille. Hänen haudalleen sytytettiin satoja kynttilöitä pääasiallisesti Tarton koululaisten toimesta. Paikallinen miliisi kävi jatkuvasti häädämässä ihmisiä pois, mutta turhaan. Uusia kynttilöitä syttyi haudalla jatkuvasti.

 

 

 

                                   J. Kuperjanovin hautamuistomerkki

Lahjoja minä tietenkin sain, mutta mitä, en enää muista. Luultavasti se oli jotain pientä, koska tuolloin ei ollut tapana hemmotella lapsia runsailla lahjoilla. Ja mitä silloin oikein olikin saatavana? Jokin kirja, lautapeli, lelu tai jotain muuta pientä. Koska opin lukemaan varhain, kirja oli yksi todennäköisemmistä lahjoista. Valitettavasti ei ollut silloin saatavana kirjoja, joissa ei olisi ylistetty neuvostovaltaa ja -ihmisiä. Usein äitini valmisti itse perheelleen itseompelemiaan lahjoja.

Selkeämmät muistot ovat Tallinnassa Nömmella eletyltä ajalta. Kuusen saimme Nömmen torilta, jos niitä yleensä myytiin joulujen aikana. Joskus niitä ei ollut ja jouduimme tyytymään vain koristeltuihin kuusenoksiin. Jouluista ei puhuttu virallisesti missään. Kaukana siitä! Kyseessähän olivat nimittäin kapitalistisen maailman juhlat, jotka kaiken lisäksi olivat vielä hengellistä alkuperää. Tämä ei sopinut yhteen neuvostoideologian kansaa. Päinvastoin. Jo kauan ennen joulua alkoi kansalaisten ideologinen käsitteleminen, jossa tehtiin selväksi, etteivät muinaiset esi-isämme olleet koskaan vietäneet joulua, vaan uutta vuotta. Siitä huolimatta, että melkein kaikki kirjallisuuden klassikomme kertoivat nimenomaan jouluista.

Mitkä ovat ylipäänsä virolaiset jouluruoat? Aivan varmasti niihin kuuluu verimakkara, tai sianpaisti hapankaalin ja puolukkahillon kera. Valmistettiin myös ohraryynimakkaroita, eli valkoisia makkaroita, jossa oli ihranpalaisia. Jälkiruuaksi äiti teki aina rusinapullaa ja hedelmäkeittoa kermavaahdon kera. Nämä kaksi viimeistä olivat meidän perheessämme perinteisiä jouluruokia. Perusruoka saattoi vuosittain vaihdella, riipuen siitä, mitä oli saatavana. Usein verimakkaran myynti oli jopa kielletty jouluaikana.

  Joulut Nömmella vuonna 1956

Myöhemmässä vaiheessa elämä tuli vapaammaksi ja joulujen vietto ei enää ollut rangaistava teko. Silti  kouluissa pidettiin silmällä niitä oppilaita, jotka olivat poissa koulusta pyhien aikana. Jonkinlaisia kansallistyylisiä onnittelukorttejakin alkoi olla kaupoissa. Ei kuitenkaan joulukortteina, mutta kelpasivat kuitenkin siihen tarkoitukseen. Kynttilät muuttuivat laadulta ja ulkonäöltä paremmiksi ja kuusenkoristeita alkoi olla kaupoissa jo ennen jouluakin. Kirkossakäyminen ei muodostunut enää uhkaksi edes oppilaiden osalta ... ja kumma kyllä, se väheni. Suomen televisio toi joulutunnelman jokaiseen pohjois-virolaiseen kotiin. Kauemmas kuva ei valitettavasti ulottunut. Ensimmäiset Suomesta lähetetyt joulukortit olivat todella katselemisen arvoisia.

Mikä on muuttunut ns. vapauden aikana? Joulut ovat virallisia, joululahjoja voi ei ainoastaan vapaasti ostaa, vaan niitä jopa suoranaisesti tyrkytetään. Kadut ovat koristeltuja, joulumarkkinoita pidetään melkein joka kaupungissa, joulumainokset alkavat jo marraskuussa. Mutta jotakin puuttuu! Puuttuu jouluhenki, joka on korvattu ostoshulluudella. Jos Jeesus todella tulisi nykymaailmaan, niin ensitöikseen hän menisi hakemaan köyttä, tehdäkseen siitä ruoskan. Ja ruoskimista olisi paljon, kunnes ihmiset ymmärtäisivät, etteivät joulut ole kaupallinen, vaan hengellinen juhla. Sitä jopa niille, jotka eivät ole uskovaisia.