Tänään, vuosi sitten menetimme pienen ystävämme, joka oli tuottanut meille pelkkää iloa olemassaolollaan. Löysimme sen eläinten turvapaikasta, jonne edellinen omistaja oli sen huolimattomasti jättänyt. Me rakastuimme siihen oitis. Se ei ollut enää kovin nuori, ehkä noin kuusivuotias. Kaikkien koiranomistajien sääntöjen vastaisesti annoimme sen elää oman elämänsä. Emme koskaan kieltäneet siltä niitä pieniä iloja, joita se löysi elämästään ja uskomme, että tarjosimme sille riittävästi lämpöä ja rakkautta. Mutta vuodet vierivät ja sen ikä karttui. Ja eräänä päivänä pieni lemmikimme ei enää pystynyt kävelemään. Emme halunneet sen kärsivän ja näinollen meidän tuli tehdä ehkä elämämme vaikein päätös ja auttaa sen tuskattomasti yli sateenkaarisillan. Tunteitamme on vaikea kuvailla pelkillä sanoilla. Sen viimeinen lepopaikkansa on pihallamme omenapuun alla. Koko tämän vuoden aikana kynttilä on palanut sen haudalla, aivan kuin osoituksena siitä lämmöstä, jolla sitä ajattelemme.
Kommentit