Niin on. Ystävämme kukkalaatikosta ovat lähteneet. Tapahtumaan liittyy sekä iloa, että surua. Iloa siitä, että kaikki poikaset selviytyivät hengissä, surua siitä, että tunnemme olevamme taas yksin. Meillä on aina ollut tarve huolehtia jostakin. Nytkin ensimmäiset ajatukset aamuisin koskivat pieniä punarintoja ja viimeiset ennen nukkumaanmenoa samoin. Joka aamu menimme ensitöiksemme katsomaan, miten pikku ystävämme ovat pärjänneet yön yli. Ja miten iloisia olimme, kun kaikki kuusi silmäparia seurasi tarkasti meidän lähestymistämme. Viime aamuna ennen niiden lähtöä koimme melkoisen säikähdyksen, kun pesä olikin tyhjä. Vasta hetki möyhemmin oivalsimme, että poikaset olivat poistuneet pesästä, mutteivät kukkalaatikosta. Ne olivat joko vanhempiensa kehoituksesta, tai oma-aloitteisesti siirtyneet matalampien kukkien varjoon, sillä pesä oli jo melko hyvin havaittavissa. Illalla kaikki poikaset nukkuivat vielä yhdessä, mutta aamulla vain yksi, ilmeisesti kuopus, oli jäänyt kukkalaatikkoon. Päivän mittaan sekin oli lähtenyt omille teilleen. Hyvä matkaa, pikkuiset ja palatkaa ensi kesänä!
Kommentit